perjantai 7. marraskuuta 2014

036. Kontrolloimattomina kontrolloidussa Euroopassa

Żurek on hyvää.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)


Matkani alkoi sanoisiko melko hulluissa merkeissä. Monta päivää olen miettinyt, miten mahtoikaan kainuulaiselle mummolle käydä Moskovaan menoretkellä. Toivottavasti hyvin! Itse jatkoin jonkinlaista hulluutta tällä omalla matkallani lähtemällä melko nopealla aikataululla jälleen kerran – jo toisen kerran muuten tänä vuonna – Euroopan turneelle. Nyt taas autolla, tällä kertaa en tosin omallani enkä matkailuautolla vaan henkilöautolla.

Hyvän ystäväni kanssa aloitimme matkan tiistaina marraskuun alussa menemällä ensin lautalla Viroon, jossa yövyimme Pärnussa Itämeren rannalla Rannahotellissa merinäköalalla Riianlahdelle. Virosta matka jatkui läpi Latvian ja Liettuan Puolaan, jossa yövyimme seuraavan yön taas tutussa paikassa hotelli Szufladassa Augustowissa. Eipä ollut kova hinta aamiaisen kanssa, alle kaksikymmentä euroa per pää. Mutta ajankohta onkin parasta taloudelliselle matkailulle.

Tallinasta Pärnuun oli ajomatka noin kaksi tuntia ja reilut sata kilometriä, mutta Pärnusta Augustoviin oli jo noin kahdeksan tuntia ja kuutisen sataa kilometriä. Augustowissa odotti siten palkinto Żurek tai Zhurek – kuinka vain. Aivan mainio puolalainen perinneruoka: makkaroilla ja kananmunalla höystetty sosekeitto koverretun leivän sisässä.

Narevin ortodoksinen kirkko.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)

Augustowista matka jatkui sitten jälleen muuttuneen suunnitelman mukaan – aiemmin muutos tapahtui vahingossa, nyt tarkoituksella – Nareviin, tapaamaan isä Vasilia ja hänen maatuskaansa Zojaa.


Hajnowka ja koko tuo Itä-Puolan alue on Puolan ortodoksisinta aluetta, jossa sijaitsee lukuisia ortodoksisia kirkkoja ja myös luostareita. Olen joskus kirjoittanut parista noiden alueiden luotareista muualla: huhtikuussa 2013 Prawosławny Klasztor Żeński Narodzenia Najświętszej Maryi Panny w Zwierkachista eli Jumalansynnyttäjän Neitseen Marian syntymisen ortodoksista nunnaluostarista Zwierkahissa ja käänsin artikkelin Ortodoksi.netiin Grabarkan luostarista, Puolan Pyhästä Vuoresta, Święta Górasta.

Tällä reissulla ohitimme molemmat, mutta kuten jo kerroin kävimme kuitenkin tapaamassa ihastuttavaa maatuska Zojaa ja tarkoitus oli tavata myös isä Vasili, mutta hän olikin käymässä Hajnowkassa. Joimme teet Narovissa ja jatkoimme Hajnówkan kautta matkaamme kohti Slovakiaa ja Prešovia.

Hajnowkan Pyhän Kolminaisuuden kirkko.
(Kuva (c) Hannu Pyykkönen)



Puola on suuri maa ja sen ”ylittämiseen” menee autolla paljon aikaa. Lähdimme Augustowista noin klo kahdeksan maissa ja olimme perillä Slovakiassa noin klo kahdeksan jälkeen illalla. Tiukka päivä, jossa tuli rikottua kaksi antamaani lupausta: että en aja pimeään aikaan Puolassa enkä pimeässä serpentiineillä. Molemmat jouduin tekemään, Etelä-Puolassa ja Karpaatteja ylittäessämme.

Prešov on viehättävä kaupunki, jonka historia ylettyy kauaksi ja joka on monen uskonnon keskuspaikka. Siellä sijaitsee kirkot niin roomalaiskatolilaisilla kuin kreikkalaiskatolilaisilla eli uniaateilla ja protestanteilla, mutta se on myös Tšekin maan ja Slovakian autokefalisen ortodoksisen kirkon pääpaikka nykyään melkoisen hämmingin ja sekasotkun jälkeen. Noista sotkuista voi lukea lisää Ortodoksi.netin uutisista, jonne olen niitä kirjottanut (kts. Ortodoksi.net).

Tämän matkan erikoisuus on ollut kaksi tiukkaa kontrollia, jonka suorittivat – ei suinkaan poliisit – vaan rajamiehet kaukana maansa rajoilta. Ensin meidät pysäytettiin Liettuassa samaan aikaan kun taivaalla näkyi Kaliningradin yllä lukuisia suihkukoneiden savuvanoja ja toisen kerran pistoolein varustautuneiden puolalaisten rajavartijain toimesta Augustowin alapuolella ja he tutkivat tarkkaan kaikki paperimme, ennen kuin antoivat luvan jatkaa matkaa. Ukrainan tilanne näkyy täälläkin lisääntyneinä kontrolleina ja erilaisia tarkastuksina, joiden kohteena ovat mm, ulkomaisin rekisterein varustetut autot ja myös yllättävästi rekat.


Mutta siti Pilsner Urquell maksaa baarissa puolen litran annoksenaeuron, joten hätä ei ole tuon näköinen.


Hannu
elämän matkaaja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.