maanantai 25. huhtikuuta 2016

073. Seikkailu alkakoon

Apokalyptinen seinämalaus Drăgănescun kirkossa. Siitä voi löytää vaikka viitteitä juuri käytävään Ukrainan sotaan. (Kuva © Hannu Pyykkönen)
Kevät ja kesä, kuin myös niiden odottaminen, ovat kihelmöivää aikaa.Jalkapohjia kutkuttaa, matkaan pitäsi päästä. Pahinta "tuskaa" voi lievittää erilaisilla puuhasteluilla asian ympärillä. Laittaa varusteita kuntoon, suunnitella ja unelmoida.

Tämä kevät ja kesä ovat oman matkailuni ja oikeastaan pieneltä osin koko elämäni osalta jälleen uudenlaista kokeilua. Joko itse tai joku toinen on järjestellyt asioita ”uuteen uskoon”, uudella tavalla toteutettavaksi ja eritavalla elettäväksi. Osaan en ole itse voinut paljoakaan vaikuttaa, osaan paljonkin, mutta joka tapauksessa näillä mennään.

Matkailuun olennaisesti liittyen ostin vuosi sitten uuden matkailuauton entisellä, suuremmalla, noin 5-6 vuotta ajeltuani. Tämä kesä 2016 on toinen kesä uuden, pienemmän auton kanssa. Viime kesän opettelin sillä ajamista (mm. automaattivaihteisto) noin 11-12000 km, nyt tulevan kesän ajan vain. Ja nautin.


Muitakin elämänmuutoksia on edessä, vaikka moni asia tuntuu vaikealta muuttaa, kun siihen tai niihin on tottunut ja sitä tai niitä on elänyt vuosikausia. Mutta muutoksessa on aina myös uudistava voima ja sitä nyt haen omalle kohdallekin. Josko elämä muuttuisi näillä muutoksilla vähemmän negatiivisemmaksi ja enemmän positiivisemmaksi, helpommaksi elää oikeasti. Katsotaan nyt. Paljonhan tuollaiset asiat ovat tosin kiinni pelkästään itsestä ja omista asenteista, mutta kyllä näillä tehtävillä elämänmuutoksillakin siinä prosessissa oma osansa on.

Ensimmäinen tämän kevään matka on edessä. Se ei vielä tällä kertaa tapahdu matkailuautolla, vaan ajamme ystävien kanssa henkilöautolla läpi Euroopan kuuden seitsemän maan läpi. Matkalle on ajateltu joitain mielenkiintoisia vierailukohteita ja niiden toteutuminen on osin kiinni myös muista ihmisistä. Joten katsotaan sitten aikanaan, miten ne toteutuivat. Hieman jo nyt vaikuttaa kuitenkin, että kaikki ei ihan mene kuin "Strömsössä", mutta se ei menoa haittaa.

Suunnitelma ensimmäiselle matkapäivälle.
Olen jo kauan tehnyt matkaa niin Suomessa, Pohjoismaissa kuin muuallakin Euroopassa tietynlaiset ”asenteelliset silmälasit silmillä”. Nuo ”lasit” ovat ortodoksisuus ja siihen oleellisesti liittyvät asiat. Kun matkustan ja liikun jossain, katson aina asioita ortodoksina ja melko usein
myös hakeudun ortodoksisiin kohteisiin. Joku on joskus sanonut, kun on nähnyt yhden kirkon, on nähnyt kaikki kirkot. Tuo saattaa pitää paikkansa läntisissä kirkoissa, protestanttisissa ja katolisissakin, mutta ei ortodoksisissa. Niiden kansallinen kirjo on suuri ja aina riittää niin arkkitehtuurissa kuin etenkin kirkon sisällä olevissa ikoneissa vaihtelua ja variaatioita, joissa mielenkiinto säilyy ensimmäisenkin kirkon jälkeen.
Suunnitelma toiselle matkapäivälle
Koska matkusteluni rajoittuu tarkoituksella pääasiassa Eurooppaan, täällä ortodoksisuus ei suinkaan ole yleistä kaikkialla. Meillä on muutama lähes täysin ortodoksinen maa, kuten Bulgaria, Kreikka,
Romania, Serbia ja niiden lisäksi on maita, joissa osassa on melko laaja ortodoksinen populaatio, osassa melko pieni kuten Suomessa. Joten katsomista ja ihmettelemistä Euroopassa riittää, eikä ole tarvis mennä sitä kauemmaksi.
Suunnitelma kolmannelle matkapäivälle.
Tätä kirjoittaessani kesän suunnitelmat alkavat hiljalleen konkretisoitua ja seikkailu on alkamassa. Laiva suuntaa Helsingistä matkansa Viroon ja Tallinnaan ja sieltä matka jatkuu vielä samana päivänä Pärnuun asti. Mitä siitä eteenpäin, se on osin vielä pelkkää suunnitelmaa, mutta olemme toki varustautuneet aina suunnitelmaan B, ellei enempäänkin. Seikkailun tästä tekee juuri se, ettei kaikki ole alusta alkaen selvää, vaan monessa kohdin asia jää joko inspiraation tai sattuman varaan. Majapaikat löytyvät joko helposti tai jotenkin muuten. Yksi toive olisi puolalaiselle majapaikalle: toivottavasti sieltä löytyy Żurekia.
Suunnitelma neljännelle matkapäivälle.
Tälle matkalle olen omalta osaltani ajatellut jälleen ainakin pari kolme erillistä ortodoksista teemaa, joista yksi on yhä Arsenie Boca, romanialainen kommunistien vainoissa kärsinyt ortodoksinen pappismunkki, jonka kanonisaatioprosessi, pyhien joukkoon lukeminen, on äskettäin alkanut Romaniassa. Olen aiemmilla Romanian matkoillani vieraillut monessa kohteessa, jotka jollain tavalla liittyvät isä Arsenieen mm. Nikolaoksen kirkko
Drăgănescussa ja pyhän Elefterioksen kirkko Bukarestissa sekä hänen asuin- ja työskentelypaikkansa Sinaissa ja samalla paikkakunnalla oleva luostari, jossa hän myöhemmin kuoli 1989 todennäköisesti kahden Securitaten upseerin pahoinpitelyn seurauksena. Nyt viimein olisi tarkoitus käydä myös hänen haudallaan Prislopin luostarissa ja mahdollisesti myös siinä luostarissa, jossa hänet vihittiin munkiksi Sâmbata de Sus’ssa.
Drăgănescun ortodoksinen kirkko.
(Kuva © Hannu Pyykkönen)

Muitakin aihepiirejä on mielessäni, mutta niistä sitten enemmän, kun ja jos ne toteutuvat.

Suunnitelma viidennelle matkapäivälle. Saa nähdä kuinka toteutuvat, vai pitääkö muuttaa suunnitelmia.
Kuten tuossa alussa jo vihjaisin, muitakin muutoksia olen tehnyt – tai ainakin yritän tehdä – omaan elämäänikin. Olen jättänyt aiemman aktiivisen nettimaailmassa elämisen vähemmälle ja alkanut elää oikeassa, todellisessa maailmassa, jossa on ihan oikeita ihmisiä ja – mikä tärkeintä – oikeita ystäviä. Ei turhia nettikavereita, joista osaa en ole edes koskaan nähnyt elävänä edessäni. Olen ollut netissä aktiivisesti jo vuosikausia, tehnyt sivuja, kirjoittanut juttuja ja vaikka mitä: kokeillut ja kehitellyt asioita. En suinkaan turhaan, päinvastoin, mutta nyt on varmaan aika tehdä jotain muutakin. Kokeilla ja kehittää vaikka itseään.

Kuten jossain toisaalla kirjoitin, vanhenen joka vuosi noin 365 päivää, ja elinpäivät kaikesta huolimatta ovat minullakin rajalliset. Etenkin ne päivät, kun jalat ja pääkin vielä toimivat ja mahdollistavat enemmän tai vähemmän aktiivisen matkailun ja liikkumisen isommalla autolla kuin henkilöauto. Siksi ajattelin käyttää nämä jäljellä olevat päivät hieman toisella tavalla kuin aiemmat. Tai jos ei nyt ihan toisella tavalla, niin ainakin yritän tehdä niistä laadukkaampia. Saa nähdä kuinka onnistun tai yleensäkään, onnistunko.

Viiteympäristöni nettimaailmassa vaihtuu hieman ja sitä myötä ehkä myös osin vähenee, osin lisääntyy. Toimintani jossain vähenee, jossain lisääntyy ja mikä ihmeellisintä, jos asiaa katsoo pelkkien tilastojen suhteen, toiminta laajenee. Laajeneminen vain tapahtuu alueella, jossa en aiemmin ole ollut niinkään aktiivinen. Ihmeellistä asiassa on siis myös se, että kvantiteetin lisääntyessä kvaliteettikin lisääntyy.

Mutta sellaista tämä elämä on, kuten Juha "Watt" tuossa alempana toteaa. Etenkin kun ei ole enää nelikymppinen vaan yli kuusikymppinen. Joten seikkailu alkakoon!


Juha "Watt" Vainio: Sellaista elämä on


Hannu Pyykkönen
nettihoukka@gmail.com


P.S. Jos joku haluaa itselleen lukuoikeuden "Romania Camping" -nimiseen Google-kartaan, joka on tehty erään hollantilais-saksalaisen sivuston listan perusteella, sen saa ihan ilmaiseksi lähettämällä asiasta lukuoikeuspyynnön sähköpostilla osoitteeseen : ikioma.postilaatikko@gmail.com (vastausviesti saattaa ajoittain matkojen vuoksi viipyä jonkin aikaa)

P.P.S. Romania-juttuja blogeissani:

"Matkalla jonnekin":

* Kontrolloimattomina kontrolloidussa Euroopassa (2014)
* Romanialaista rulettia hernerokkasumussa (2014)
* Paikallisten herkkujen äärellä (2014)
* Vierailu Mustanmeren rannalla toi mieleen monenlaisia ajatuksia (2014)
* Ennaltanäkijä, isä Arsenie (2014)
* Arsenie Bocan jalanjäljillä (2015)
* Tsuikaa paratiisissa (2015)
* Kevään merkit (2016)

"Happy 1"

* Pyhiinvaelluksella Romaniassa 2001

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jos/kun kommentoit, tee se omalla nimelläsi. Nimettömät tai nimimerkit eivät kelpaa.